Hotellin sijainti oli vallan mainio. Keväällä meno on yöaikaan tietysti sesonkia hiljaisempaa, mutta ainakaan nyt hotelliin ei kantautunut meren pauhua ja linnunlaulua kummempia ääniä.
Hotelli oli siisti, henkilökunta ystävällistä. Paikan emäntänä häärinyt rouva piti alaisensa kurissa ja nuhteessa, samoin myös hotellivieraat. Joten jos nuhteitta haluaa säästyä, niin huoneesta ei kannata ottaa pyyhkeitä, peittoja eikä tyynyjä mukaan altaalle tai rannalle (eikä se tietysti ole sallittuakaan).
Allasalueita oli kaksi, toinen ihan meren äärellä ja toinen sisäpihan puolella, lastenaltaat löytyivät molemmilta alueilta. Altaiden vesi oli kyllä niin kylmää, että alkukaudesta vaati sisua käydä edes kastautumassa, nautinnosta ei voinut puhua. Aurinkotuolit olivat kortilla, kielloista huolimatta pyyhevarauksia tehtiin jo aamutuimaan. Pehmusteista plussaa.
Huoneita on jokaiseen ilmansuuntaan, meille osui maaparvekellinen huone sisäkujan varrelta, ihan respan lähettyviltä. Ohikulkuliikenne ei ainakaan itseä häirinnyt, mukavahan siinä oli muita lomalaisia tervehtiä. Muutaman sateisen päivän häiritessä tuo parvekevaihtoehto oli ihan hyvä, koska ylempänä olevilla parvekkeilla ei mitään sateensuojaa ollut tarjolla. Makuuhuoneeseen oli parin portaan nousu, olohuoneessa oli sohvien sijaan kaksi sänkyä.
Etanat kävivät aika ajoin parvekkeen sisäpuolella, mutta tehtiin sopimus, että etanat eivät häiritse meitä, emmekä me etanoita.
Odotukset hotellin suhteen toteutuivat, voisin mennä uudestaankin samaan hotelliin. Aterioita meillä ei ollut, mutta muiden kommenteista päätellen ruoka oli herkullista, ainakin aamupala oli runsas ja maittava.
Respassa toimii "kirjasto", vaihtuvuus oli tosin niin nopeaa, ettei perässä pysynyt.