Mukava, pieni, matala hiekkaranta kahdeksan kilometriä Lixourista itään. Rannalla ei ole muita palveluita kuin ravintola, mutta ruoka tuossa ravintolassa on parasta mitä olen saarella syönyt. Ruokalista löytyy ravintolan seinältä liitutaululta kreikaksi ja vaihtelee sen mukaan, mitä raaka-aineita kulloinkin on saatavilla. Rannalla ei edes korkeasesongin aikaan ole tungosta, sitä voisi jopa kutsua kuten Thaimaalaiset joitain rantojaan ”little people beach”. Omaa väriä rannalle antaa sen vieressä kulkeva pieni joki, jonka voi ylittää pienellä lautalla, Turkulaisittain Föri-kakkosella. Alueella on yleensä myös muutama kalastajavene paikalla ja tästä syystä saatkin varmasti takuutuoreen kala-annoksen ravintolassa. Ranta soveltuu mainiosti myös romanttisen illan viettämiseen auringonlaskuineen.