Täydellistä romanttista kohdetta etsiville vinkkini on Veligandu Malediiveilla.
Etsiessäni häämatkakohdetta pari vuotta sitten vietin kaksi viikkoa netissä lukien kävijöiden arvosteluja eri saarista Malediiveilla. Ei mikään nopea homma, koska saaria on yli tuhat. Vaatimuksenikin olivat haastavat: saaren piti olla täydellinen ja kuitenkin edullinen suhteessa saarten hintatasoihin. Vihdoin päädyin Veliganduun ja mutkien kautta sain kuin sainkin meille water villan varattua ottamalla yhteyttä suoraan saaren henkilökuntaan.
Totesin tyytyväisenä perille päästyämme, että kahden viikon työ netissä ei mennyt hukkaan. Saari on pieni, sen kävelee ympäri noin 15 minuutissa. Täyteen buukattunakin saarelle mahtui vain noin 150 turistia, mökkejä oli muistaakseni 64 kappaletta. Kun lähes jokaisella oli vielä oma terassi meren päällä, josta pääsi uimaan ja snorklaamaan ja jossa ottaa aurinkoa, muita ihmisiä näkyi saarella todella vähän. Monesti tuntui aivan kuin olisimme olleet saarella kahdestaan mieheni kanssa!
Mitään moottorilla liikkuvaa saarella ei ollut, ah sitä hiljaisuutta! Matkalaukut vietiin mökkeihin maitokärryjä muistuttavilla kärryillä. Koko viikon ajan kuljimme avojaloin, myös syömään. Lipokkaat pistimme jalkaan vain silloin, kun hiekka oli liian kuumaa avojaloin käveltäväksi.
Mielenkiintoista iltahupia oli katsella mökkimme terassilta meren pohjaan. Terassin alla oli valo, jonka sytyttäminen pimeällä houkutteli paikalle mitä erilaisimpia ilmestyksiä. Ihmettilimme muun muassa kolmea rauskua, jotka vuorotellen viihtyivät valokeilassa. Pikku haita ja muita kaloja näkyi myös.
Ruoka oli taivaallista. Etenkin tuoreena pyydetyt kalat, joita tarjoiltiin grillattuna. Ja ne jälkiruoat... Viikon aikana painoa tulikin kolme kiloa lisää, vaikka snorklasimme, uimme ja sukeltelimme ahkerasti.
Sukeltajille paikka on enemmän kuin haaveiden täyttymys: korallia, eksoottisia kaloja ja mielettömän kirkasta vetta! Näkyvyys vedessä oli jotain käsittämätöntä.
Ei kai tästä ylistyksestä tulisi edes loppua, voisin jatkaa jos kuinka kauan. Kaikki vaan oli sanalla sanoen täydellistä. Haaveena olisi vielä joskus päästä sinne uudestaan.